keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Aune Mansikkalan historiallinen haastattelu


Kuva: Aune Mansikkalan kokoelmat


 Aune Mansikkala, meille kolmannen polven lapsille Fasteri, oli monella tavoin keskeinen henkilö paitsi perheessä myös osana Leppävaaran yhteiskuntaa ja sen kehitystä. Leipomon myymälänhoitajana hän tuli vuosikymmenien aikana monelle leppävaaralaiselle tutuksi hahmoksi. 
Tämä teksti on purettu tallenteesta, joka äänitettiin Leppävaaran kansalaisopiston kulttuurihistoriallisessa piirissä 25.3.1982, jossa tallennettiin Leppävaaran historiaa. 



Aune Mansikkala ja nimeämätön apulainen leipomon myymälässä. Kuva: Aune Mansikkalan kokoelmat.


Äänite on tehty sen jälkeen, kun Mansikkalan leipomon toiminta  on päättynyt, talossa asutaan vielä, ja leipomon tilalla on muuta yritystoimintaa. Äänessä on enimmäkseen Aune, mutta välillä tulee kysymyksiä ja kommentteja, myös yleisöltä. Puhutaan ennen kaikkea Alberga-Leppävaaran alkuajoista 1920-luvun taitteessa. Äänitteen tietoja on käytetty edellä leipomon vaiheista kertovissa teksteissä, mutta tämä on koko äänite sellaisenaan. Siinä kuuluu myös hänelle ominaisia, persoonallisia ilmauksia.

Aune Mansikkala, voitko kertoa Leppävaaran tapahtumista niin hyvin kuin muistat ne?

- Mä muistan sen päivän kun me Leppävaaraan muutettiin. Me junasta tultiin alas ja mentiin tuonne toiselle puolelle (Frisbackaan) ja minä itkin. Mä olin kuuden vanha, en ollut vielä kuutta täyttänyt. Siinä oli joki ja sen joen yli meni sellainen silta. Minä itkin kun en uskaltanut mennä sillan ylitse. Siinä ajoivat hevoset ja tämä oli jalankulkua varten. Tämä silta. Siinä missä Toivosen huvila on, niin sillä kohtaa. - Silloin ei vielä paljon asutusta ollut. – Ei.

Mansikkalan talo Frisbackassa. Tässä perhe asui ensin vuokralla ja toisessa vaiheessa omistajana ensimmäisinä Albergan/Leppävaaran vuosina. Kuva: Leppävaara-seuran kansalaismuistipiirin kokoelmat


Jos nyt ajatellaan liike-elämää, joka on lähellä sydäntä. Meillä oli kovin pientä se näin aluksi pappa varmasti huomasi, että tämä Espoo on sellaista aluetta joka varmasti kasvaa, kerran hän uskalsi jäädä. Meitä oli sentään viisi lasta. Seitsemän-henkinen perhe. Nuorin veli syntyi sitten täällä.

- Leipomossa oli yksi uuni valmiina, semmoinen joka lämmitettiin sisästä. Puut pistettiin sinne ja otettiin hiillokset pois. Sitten oli muutamia kauppoja, joihin sitä leipää sitten vietiin. Ja oli sellainen poika joka käsirattailla veteli sitä. Omat pojat olivat koulussa. Kyllä ne joskus jotakin veivätten. Silloin kun niillä oli aikaa, eihän niillä työhön aikaa ollut.

- Seuraava muutto oli hyvään aikaan kun venäläiset alkoivat rakentaa patteriteitä ja kaikenlaisia juoksuhautoja. Me oltiin ainoa leipomo, joka oli täällä. Sitten oli kaksi hevosta jotka veivät sitä leipää ympäriinsä. Siellä oli kauhean monta ruokaputkaa pitkin Hagalundin metsässä ja Mäkkylässä ja kaikki.



Arkadia-talo, jossa oli Mansikkalan leipomo ja kahvila ja sen edessä hevospirssi. Talo sijaitsi asemaa vastapäätä olleella kumpareella, jossa nykyisin on liikennerakennelmia. Kuva: Leppävaara-seuran kansalaismuistipiirin kokouskutsusta.  

- Sitten oli hevospirssi, tämä oli silloin kun asuimme siinä Arkadianteatterissa, siinä oli samassa pihassa pirssi missä oli hevosia, niitä hevosia jotka tarkastajat tilasivat toimistoon ja rakennusmestarit. Siellä nämä meidänkin hevoset seisoivat kun niiden ei tarttenut olla leivänajossa. Kaikki käytettiin hyvin tarkkaan.

- Leipomo kasvoi ja kasvoi ja väkeä piti ottaa lisää. Se oli leipomolle hyvä bisnes. Siinä oli nousua ja laskua näiden vuosien aikana, sillä onhan siinä ollut pitkä aikakin.

Aune Mansikkala, nuoruudenkuva

- Kerroinko, että täällä kävi Venäjän keisarikin? Vuosilukua en muista.. – kesällä 1915. – Oliko 15? Sen mä muistan, että me siivottiin kauheasti maantietä, meitä oli kauheasti lapsia ja sitten oli Raakel Rautanen se missä tämä ruhtinas asui, joka oli näitten ylitakkien pää. Keisari tuli sitten kerran tänne Suomeen käymään 15 ja teki matkan tänne Leppävaaraan.

- Niillä oli monta autoa ja hienoja siellä istui. Sellaiset suuret hatut niillä oli päässä ja höyheniä. Ei niitä montaa ollut, mutta oli.

- Sitten oli semmoinen määräys, sillä meillähän oli kahvila siinä talossa ja siinä oli lasia, joka oli kokonaan tänne päin. Ja sitten oli rautatielle päin. Käytiin sitten sanomassa nimen omaan, että meillä ei saa olla ketään vieraita. Oma väki saa katsella niistä ikkunoista ulos, sillä sinne olisi rynnännyt ties kuinka paljon väkeä katselemaan. Ne ei saanut tulla.
- Me nyt sitten nähtiin jotakin.


Keisari, tsaari Nikolai II Suomessa. Käynnin aiheena oli sotilaskohteiden tarkastukset. Mutta ensin hän kävi sekä ortodosisessa Uspenskin katedraalissa että luterilaisessa kirkossa, joka oli nimeltään silloin Nikolain kirkko. Kuvapysäytys Oscar Lindelöfin filmistä, joka on Ylen Elävän arkiston helmi.

- Bertil sitten kovasti selitti, että tuossa ja tuossa ja tuossa. Ja tuossa menee nyt sitten. Tietysti me nyt sitten luullaan että me ollaan nähty se keisari. Kyllähän me nähtiinkin, kun terassilla oltiin. Ei se ollut mikään valekuva. Ne meni sitä Mäkkylän tietä ylöspäin Mäkkylään sinne missä niitä linnakkeita oli ja rakennettiin. Jotakin muuta kautta ne tuli pois. Ei ne samaa tietä tullut takaisin.

Mies kertoo (kuuluu vähän huonosti): Me keräännyttiin siihen tielle ja äitivainaalla oli sellainen muhvi, joka oli siihen aikaan. Nikolai II oli siihen aikaan keisarina, oli viimeinen keisari.

Aune jatkaa: - Sitten olisi eräs historiallinen huvila, joka tarvitsisi kuvata. Se on se, jossa tämä ruhtinas asui. Minusta se kuuluisi asiaan. En muista nimeä mutta Shultsin?? voisi muistaa. Ne asuivat yhtäaikaa samassa talossa yhtä aikaa kuin tämä ruhtinas. Se on siinä kun mentiin Mäkkylän tietä Arkadian leipomon, siis se meidän leipomo, niin se oli seuraava palsta, siinä ei ollut kuin aita sen huvilan ja palstan välissä jossa me asuttiin. Se on siellä vielä jäljellä. Vastapäätä Osuuspankkia. Kehä I:n vieressä? Rosenbergit omisti sen viimeksi. Urheilukauppias Rautanen? rakensi sen. Ehkä se poju Rosenberg sen omistaa...

Puhuttiin puhelimista, jotka tuli maailmasotien aikana.
- Puhuttiin torveen. Puhuttiin numeroista joita ihmisillä oli. Isä olisi saanut puhelimen, koska naapurit, joilla oli sellainen, sen olisi voinut siirtää. Mutta kun ei löytynyt sitä 1000 markkaa. Se oli iso raha. Sentraali Sandrat olivat lähellä sitä uutta siltaa. Ne olivat aluksi Landenin huvilalla. Ne pojathan sitä keskusta hoitikin. Se oli sellaista kotimeininkiä. Ne tiesivät kaikki asiat sitten.

Selvitetään huviloiden paikkoja niille jotka eivät tunne vanhaa Albergaa.
- Se yksi talohan nyt purettiin. Rosavillan ohitse piti mennä. Se oli siinä lehmäpellossa. Apteekki oli vasemmalla puolella ja tämä oli oikealla puolella. Se oli niin kuin kolmas siinä oli yksi huvila ja sitten oli tämä, tämä leipomo oli siinä. Nyt on vähän vaikeaa koska Rosavilla ei ole enää. Katsotaan karttaa. Se oli siis ensimmäinen vuosina 1912

- Kovalla kiireellä me mentiin kun siinä valkoisessa talossa valmistui se uuni ja tuli kauheasti väkeä. Työtä tuli yks kaks kauheasti. Pappa meni sen tuomarin tykö puheille Gudell? ja sitten hän teki remontin alakerroksissa ja rakennutti isomman uunin. Siitä se sitten lähti.


- Tietääkö kaikki, mistä tämä Arkadia-sana tulee?
- Arkadian teatterista, vanha Suomen teatteri.


Vain kolme vuotta keisarin käynnin jälkeen Leppävaarassakin käytiin kansalaissotaa. Se loppui Eetelä-Suomessa, kun saksalaisten joukot nousivat maihin Hangossa ja sotivat tiensä Helsinkiin. Saksalaiset löivät lyhyessä taistelussa Leppävaaran punakaartin  11.4. 1918. Joukot yöpyivät ennen Helsinkiin lähtöä Albergan kartanossa.  Hevoskuormasto jäi Arkadia- talon luo. Kuva: Leppävaara-seuran kansalaismuistipiirin/Espoon museon kokoelmat. Kuvaa on myyty postikorttina, ja on mm. Sven Mansikkalan albumissa.

- Se oli ensimmäinen (leipomo) ja sitten oli toinen ja sitten sen vapaussodan jälkeen, pappahan lopetti välillä, hän ei.. Se oli Espoon kunta joka halusi, että laitettiin oma leipomo. Papalta loppui vuokra, se kontrahti. Sitä varten hän lähti vähän aikaisemmin pois, ei me siellä loppuun asti oltu. Hän osti sen huvilan, (Frisbackassa) siinä asuttiin, mutta ei siihen tehty mitään leipomoa. Sitten kun ajat selveni, niin kauppias Landen tuli ja ilmoitti papalle että nyt sä saisit alkaa leipomaan. Hän kuului siihen elintarvikekomiteaan ja se järjestyi sitten ja pappa alkoi taas leipomaan. Silloin muutettiin taas takaisin sinne Frisbackaan mistä oltiin lähdetty.

Mansikkalan perheessä pidettiin niin kissoja kuin koiria. Aune kissojen kanssa Arkadia- talon portailla. Kuva: Aune Mansikkalan jäämistöstä

- Kun mä muistan, että kun pappa selitti sitä asiaa mammalle ja sanoi: ei hän mielellään menisi takaisin sen Armas Lundenin tykö, täytyy tietää miten työtä riittää, koska siinä on niin paljon suurempi vuokra. Siellä on myös suuremmat tilat, mutta ehkä hän ei vielä tarvitse niin paljon tilaa. Oli varovainen kaikessa. Sitten oltiin vähän aikaan siellä ja mentiin takaisin siihen valkoiseen taloon.

- Sitten kun näitä maita alettiin palstoittaa, näitä Mäkkylän maita, silloin me saatiin tää missä me ollaan (pappa anoi). Me ollaan tehty kierros kahteen kertaan. Vaikka silloin ensimmäisellä kerralla meillä ei ollut leipomoa, muuta kuin se huvila missä asuttiin.

- Kerran sitten vuosia sitten jossakin lehdessä, olisiko ollut Espoon Sanomissa, kun puhuttiin tästä murrosajasta, että semmoista piikkilankaleipää sitä syötiin Espoossa. Mä otin kauheasti itteeni jos mä tietäisin kuka tuo on, niin mä sanoisin, että tuollaista ei tarvitse kirjoittaa. Eihän niitä jauhoja saanut sihtailla, akanat oli joukossa.

- Hiivalimppu oli kovin kuuluisaa ja hyväähän se olikin. Olihan siellä muutakin hyvää mutta se oli oikein loistojuttua. Kari olisi voinut jatkaa pelkällä hiivaleivällä. Mutta sitten Kari ei olisi voinut maksaa meille niin korkeaa vuokraa tuossa.



Aune Mansikkala ja Mikko Mansikkala Jensen 1981. Kuva: Tapani Mansikkala

Kun leipomo oli lopetettu:
- Meillä on sellainen Offset-paino ja moottorisahoja. Niitä ne myy.

Ennen lopettamista:
- Kaikenlaiset koneet helpotti sitä työtä. Meillä oli niin suuri se uusi puoli, niin kuin sanotaan.

Kysytään: – Minä vuonna menitte siihen mäkeen, jossa nyt olette?

– Se oli Palokunnanmäki. Oli vissiin 1928.
- Mistäs te saitte maidon leipomoon ?
– Ei maitoa silloin laitettu leipään.
- Veteenkö te laitoitte leipää?
- Ei leipään maitoa haaskattu. Myöhemmässä vaiheessa meille tuli maitoa. Olihan siinä laatuja, mitkä tartti maitoa, mutta eihän hapanleipä maitoa tarvitse.
- Osa resepteistä on tallella. Munkeissa oli juju, mutta ei ole reseptillä. Sitä on pyydetty jopa ostaa. Odotellaan kovia hintoja... Ja jos Kari jatkaisi. Tai hänen pikkutyttönsä, joka on juuri 4 viikon vanha. - Ei kannata reseptiä luovuttaa

Linnoitukset


- Muistatko ne kiinalaiset? (Nauhoilla on vuoden 1917 – 18 tapahtumat). Helsingistä tuli aamulla työläisjuna aikaisin. Se tuli taas iltapäivällä haki ne pois. Töitä tehtiin arkisin ja sunnuntaisin. – Nämä työt olivat sellaisia, joka pilasi Suomen kansan tuli aivan laiskoiksi. Mitään ei tarvinnut tehdä. Lapiot oli näin pieniä. - Tiet oli huonot. – Miten ne teki ne (reijät, leikkaukset, poraukset???) kallioon, jotka on siellä Mäkkylässä? - Sen aikaisilla poraamiskeinoilla: leka ja toinen löi. Se kesti yötä päivää. (Kuuluu huonosti. Puhetta kiinalaisista ja hevosista..)

Tämän kuvan alkuperäiskappaleen takana lukee Aunen käsialalla: Leipuri Kaarle Mansikkala, Leppävaara, Espoo, ja I-luokan ravihevonen "Ylioppilas". Se oli Etelä-Suomen parhaita ravihevosia. Arkisin se ajoi leipäkuormia ja hevospirssin asiakkaita, ja muulloin sitten raveja. Kuva: Veikko Mansikkalan kokoelmat.


- Hevosella ajettiin paljon. Hevosaikaa oli koko 1910-luku ja 1920-lukukin. Autoistuminen alkoi 1920-luvun puolivälissä. Ennen sitä oli vain hevosia. Minäkin muistan, että kun minä asuin tuolla Mäkkylässä, niin kerran viikossa tuli auto.

Tämä lienee se auto, jonka rekisterinumero oli Espoo 5. Kuva: Aune Mansikkalan kokoelmista.


- Autot oli rekisteröity siihen aikaan pitäjittäin, ja meidän auto oli Espoo 5. Se oli vuonna 1923. Siihen aikaan oli siis viisi autoa. – Yksi auton omistaja oli siihen aikaan Iisak Räsänen, joka perusti Lämmityslaite Oy:n Pitäjänmäen aseman kohdalle. Hän oli sellainen keksijä. Hän keksi myös keittolevyn. Myös valmiiksi muuratun hellan. Hän asui tuolla alhaalla rannassa ja hänkin ajoi sellaisella Ford avoautolla 1922 – 23. Hänellä oli niitä ensimmäisiä autoilijoita.
Oliko ne kaikki avoautoja? - Kyllä.
- Tiedättekö täällä sellaisen Soppa-Koskisen?

- Hänellä oli ruokaloita tuolla Helsingissä. Sitten kun niistä ruokaloista jäi jätteitä, hänellä oli sikala, niin nämä siat ruokittiin niillä jätteillä.

- Hän sai aikaan ensimmäisen sähkövalaistuksen. Se oli 1918 – 1919 vuoden vaihteessa. Se oli siinä, missä oli entinen kirkko. Siinä kohtaa oli tämä dynamo, joka kävi öljymoottorilla. Se sähkö oli niin heikkoa, että me vitsailtiin aina että Albergan sähkö on niin heikkoa että pitää tulitikulla ottaa tulta ensin. Se aina himmeni ja vahvistui. Se oli kaikki tämän soppa-Koskisen puuhaa. Hän oli oikein sellainen persoona täällä.

 - Kesällä meni laiva, höyrylaiva. Se meni pitkin tuota saaristoa. 
-       
Leppävaaraan liikennöinyt kesälaiva? Kuva: Sven Mansikkalan jäämistöstä.

Harakan synnystä:
Järjestäjän edustaja: Tämä Perkkaan kartano, jonka Koskinen osti, sen alueet meni tähän, missä nyt on tuo Harakka. Vanhoista papereista olemme todenneet, että sen alueen nimi oli ollut Harakan torppa. Se oli ollut iso torppa kaikesta päätellen. Me olemme yrittäneet vähän selvittää vanhoista kartoista ja muualtakin missä se torppa oli. Ja tultu siihen tulokseen että se on ollut suunnilleen siinä, nykyisen kirkon ja kansakoulun välissä. Se olisi ollut torpan aluetta ja Koskinen sen sitten palstoitti ja siitä sitten Harakan nimellä se oli pitkään sotien jälkeenkin.

Aune: - Minä en tiedä kuka epatto päätti muuttaa sen nimen Lintuvaaraksi. Erittäin typerää. - Siinä kirkon alapuolella oli yksi torppa. Martta? Siinä oli yksi torppa. Siellä oli yksi torppa missä oli suutari Lund, siinä rinteessä. Vastapäätä Haatajaa, vasemmalla puolella. Siinä oli. Ne asui siinä monta vuotta. Se ei ollut torpan näköinen, mutta nää oli. Ne oli kartanon työläisiä, semmoinen pariskunta.


- Jos minä saan kertoa mitä minä tiedän tämä kartano tai Perkkaa oli tässä ja tässä oli Albergan kartano, sen päärakennus. Sitten täällä oli uudempi jonka Khisell rakensi. Tämä Perkkaa vaikka sillä oli täällä taloja, niin sillä oli täällä näitä vesialueita, kun ne oli vissiin isojaossa tehty jollain lailla kun piti olla metsää myös. Myös tämä myöhemmin tullut Albergan kartano, eikun Leppävaaran kartano, jonka tuo Heurlin perusti ja omisti. Hänellä oli myös alueita täällä. Hän myi myös palstoja. Sekä Soppa-Koskinen että Heurlin, ne tämän Harakan alueen ovat palstoittaneet. Näin se lienee kyllä. 


- Nimittäminen epäonnistui, että Leppävaaran kartanon nimeksi tuli Leppävaara. Nyt on Alberga joka on ruotsiksi Leppävaara, ja Albergan kartano on vain Albergan kartano. Leppävaaran kartano on vain Leppävaaran kartano kaikilla kielillä. Menee sekaisin onko sama vai eri kartano.


Helsinki-Turku rata rakennettiin 1896-1903 useissa vaiheissa. Junayhteydellä Albergasta  Helsingforsiin oli ratkaiseva merkitys yhdyskunnan kehitykselle, työ- ja asiointipaikat kun olivat etupäässä kaupungissa. Junissa oli kolme luokkaa vielä pitkälle sodan jälkeen, kolmannen luokan vaunuissa oli puiset istuimet, joilla istuminen oli pitkällä matkalla työlästä. 


Juna Leppävaaran asemalla. Kuva: Pertti Hurmerinta

Summary: 

A historic interview with Aune Mansikkala

My aunt Aune Mansikkala was a well known person in Leppävaara because she was active in different local associations, and because she was running the bakery shop where many people visited. She was intervjued in the meeting of a local history group, Leppävaara- seuran kansalaismuistopiiri 25.3.1982. That was after the bakery was closed. This is a summary of the text written out from the historic interview.

- I remember the day we came to Alberga (Leppävaara in Swedish, 1912). I was about six years old when we came there. We had to pass a narrow bridge over a little river. I cried because I did not want to cross the shaky bridge. We were on the way to Frisbacka to our first home there.

- We had a little oven in the house where firewood was burned to heat the oven and then it was cleaned and the bread was baked in the oven in the old Finnish way. There was a few shops around and two boys were dragging carts with bread to shops.

- It happened in good time when we moved to the next place. Russians started to build roads and fortresses there. There was plenty of workers and small shops to sell food. Our bakery was the only one there at the time.

 - We lived in so called Arcadia house close to railway station. The bakery and cafeteria was downstairs. There was even a horse station close to. We had two horses to transport the bread. When not needed to transport bread they were standing at the horse station. They were used to transport goods and persons when not needed for bread transports.

- The business was good and we needed to take more people to work in the bakery. There was ups and downs in-between, it was a long time we stayed there.

- 1915  the emperor of Russia (tsar Nikolai II) himself was passing our house. There was strict orders that only people from our family was allowed to look from windows to see the entourage to pass. There was not  plenty of people, but fine cars and fine hats. They were driving up the hill to Mäkkylä to control the military fortresses under building but they did not come back the same way.

- Before we had to clean the road. There was plenty of children from the neighborhood to help cleaning for the emperor to pass. 

- There was a possibility to get a telephone but it had costed 1000 marks, and we did not have that money just at the time. It was a big money. There was telephone central in the Landen´s shop, at their home. The boys of the family managed the telephone central. They knew then affairs of everybody. 

- Does everybody know where the name Arcadia house comes from?
- It comes from Arcadia Theater, Finnish theater (the building was moved to Leppävaara from Helsinki).

- Then during the civil war (spring 1918) the commun started their bakery in the house for food delivery and my father, Pappa, had to stop his. We moved back to the first house i Frisbacka we had had but now we had no bakery there. When the unrest was over shopkeeper Landen from the communal committee for food distribution came to tell to Pappa that he could start baking again.

- I remember how Pappa was telling to Mamma (mother) that he is not sure if he want to move back to the Arcadia house because it has a expensive rent and it is not sure how it will be. He was careful. 

- After some time we moved back to the white house (Arcadia house).

- Later on we had the possibility to buy a plot there were we have  our house now (Lintuvaararantie 11). It was 1928 we moved there.

- Once I saw an article in a local paper which made me very annoyed. There was complaint of the people had to eat bread with poor quality in Espoo. I would just tell that it was not allowed to use cleaned grain in the bread that time.

- Our "hiivaleipä" (bread with mixed grains of rye and wheat) was famous and it was really good. Also a good product was "munkki" (donut bun). There was secret trick to make it. There has ben several people, who wanted to buy the the prescription to them, but we don´t sell. 

- It was the time with horses 1910 and even 1920ies. The cars came  at the middle of 20ies. We got our first car 1923. It had register number Espoo 5. They were all open cars.

There is a question about "Soppa Koskinen", (Soup Koskinen, entrepreneur with restaurants living in Leppävaara).

- He had restaurants in Helsinki and pig farm here. When it always was food over the pigs were fed with the food rests.

- He also started electricity light here. There was a dynamo that was running with petroleum. We were joking that the electricity in  Alberga is so weak that you need matches to light it up. The strength was changing up and down all the time.

- It was all Soppa Koskinen activities. He was a real personality here.

There is discussion about how Harakka came to after Soppa Koskinen started to sell his land to plots there for working people.

-  There was first this estate of Perkkaa (Koskinen) and Alberga. Then was Khisell and then came estate of Leppävaara which af Heurlin built. It was Koskinen and Heurlin who sold the plots in Harakka.

Aune: - I don´t know who's idea it was to change the old good name Harakka (magpie) to Lintuvaara (birdhill, about 1960). That was a really stupid idea.