Kun Mansikkalan leipomo Albergaan tuli

Mansikkalan leipomoa on luonnehdittu legendaariseksi sen ympäristöönsä levittämien tuoksujen ja arvostetun hiivaleivän ansiosta. Toistakymmentä vuotta se toimi Arkadia- taloksi kutsutussa valkoisessa huvilassa vastapäätä nykyistä Leppävaaran asemaa. Leipomon alkuvuosina historian siivet havisivat Albergassakin; keisari vieraili vähän ennen kuin menetti kruununsa, Suomi itsenäistyi, kansalaissota pyyhkäisi seudun poikki.

Lopuksi perhe sai oman kodin uuden leipomotalon yläkerrasta nykyisen Lintuvaarantien alkupäästä. Tällä paikalla on  nyt Leipurinkuja ja päiväkoti Rinkeli.

There is a short summary in english at the end of the story.

T:mi K.Mansikkalan leipomon perustivat isoisäni Kaarle, Kalle, Mansikkala (30.6.1877-10.2.1933), ja hänen vaimonsa Olga os. Johansson (4.11.1877-17.12.1960).

Mansikkalan perhe

Sukunimi on ehkä saatu Kalle- Papan kotipitäjän papilta, sillä Pappa oli kotoisin Heinolan mlk Lusista, jossa oli ja on edelleenkin iso tila, Mansikkalan rustholli. Alustalaisilla ei tuohon aikaan ollut aina omaa sukunimeä. Tai ehkä nimi on hänen äitinsä perua. Tätä olen pitkään selvitellyt, ja lopulta löytyi vastaus. Olemme tuota rusthollin sukua vaikka papin virheellisen kirjauksen vuoksi nimiyhteys välillä katkesi. Lue siitä tämän blogin jutussa Kalle Mansikkala ja sukunimen arvoitus.

Olga- Mamma puolestaan on kotoisin nykyisin Loviisaan liitetystä Pernajan pitäjän Segersbyn kylästä. Kyse oli köyhästä otorppariperheestä sillä Olga lähti maailmalle ansioon jo 12-vuotiaana. Ensimmäinen työpaikka oli pikkupiikana nykyisin Porvooseen kuuluvassa Emäsalon Orrbyn kylässä, Faddersin maatalossa.

Hänen taustoistaan olen kirjoittanut erikseen jutussa Olga Mamman karu lapsuus. 

Kalle ja Olga tapasivat muutettuaan Helsinkiin. Kun Kalle oli täysin suomenkielinen ja Olga ummikko ruotsinkielinen sopii ihmetellä miten se pari oikein syntyi. Lapsista tuli sitten kaksikielisiä, ja Mammakin puhui vanhoilla päivillään niin hyvää suomea, ettei ruotsalaista korostusta kuullut lainkaan. Hänen ruotsalaisuutensa kävi ilmi siitä, että hän puhui aikuisille lapsilleen mieluusti ruotsia, ja luki päivän uutiset Västra Nyland- lehdestä.

Perhe asui aluksi Helsingissä nykyisessä Partioaitan talossa Yrjönkatu 36:ssa ainakin vuonna 1904 ja sitten Hämeenlinnassa Hallituskatu 50:ssa ainakin vuonna 1908. Vuosiluvut ja osoitteet löytyvät ainoan tyttären, Aunen, säilyttämistä postikorteista.

Leipuri Kaarle, Kalle, Mansikkala ( 30.6.1877-10.2.1933 ). Kuva Sven Mansikkalan  jäämistöstä kuten muutkin kuvat ellei toisin ole mainittu.

Kallen uraputki on tällainen: leipurinoppilaasta täysin oppineeksi Helsinginfors Ångebageri ( myöh. Helsingin Höyryleipomo ) 1893-99, Fred. Edv. Ekbergin leipomo 1899-1905, Carl Lindevallin leipomo Hämeenlinnassa 1905-09, oma leipomo Hollolan Tornatorissa 1909-12. Lopuksi oma leipomo Alberga/ Leppävaarassa kolmessa eri paikassa.

Vanhimmat pojat, Bertil ( 26.3. 1903 – 17.3,1974 ) ja Aarne ( 5.10.1904 – 16.6. 1929 ), syntyivät Helsingissä.  Hämeenlinnassa syntyivät Aune ( 6.6.1906 – 8.1.1992 ) ja Veikko ( 25.6.1908 – 19.1. 1977 ), Hollolassa Ahti  18.6.1910 – 14.2.1927 ) sekä nuorimmainen, Sven (3.9.1914 - 8.9.1991 ) Leppävaarassa. Näistä Bertil, Aune, ja Veikko tekivät elämäntyönsä leipomossa.

Muutto Albergaan

Aune oli vähän alle kuusivuotias, kun perhe muutti Albergan Frisbackaan 1912. Sinne oli mentävä pienen joen ( Monikon puro ) ylittävää huteraa siltaa, joka oli tarkoitettu jalankulkusillaksi, mutta kyllä siellä hevosajoneuvojakin ajoi.  Aune kertoo, että häntä sillan ylittäminen pelotti niin, että itku pääsi (Leppävaaran kulttuurihistoriallinen piiri 25.3.1982, josta erillinen teksti otsikolla Aune Mansikkalan historiallinen haastattelu).

Mansikkala- talo Frisbackassa (Friisinmäellä) parhaiden päiviensä jälkeen. Kuva: Leppävaara- seura, Kansalaismuistipiiri.

                                

Tässä Mansikkalan huvila Kolho vähän paremmassa kuosissa, kuva Espoon kaupunginmuseo.  Huvilasta kerrotaan enemmän Leppävaaran ytimessä kirjan sivulla 218.

Frisbackassa oli myös ensimmäinen Mansikkalan leipomo, ja siinä uuni, jota lämmitettiin uunin sisällä poltetuilla haloilla perinteiseen suomalaistapaan. Sieltä muutettiin nykyisen aseman lähellä olleeseen silloisen Albergan komeimpaan taloon, ns. Arkadia- taloon. Se oli Helsingissä puretun Arkadia- teatterin aineksista rakennettu valkoinen rakennus lähellä nykyistä juna-asemaa. Leipomo ja kahvila olivat pohjakerroksessa. Ylemmissä kerroksissa oli asuntoja. Villan portailla otetuista kuvista käy ilmi, että talon asukkaat olivat aika kirjava seurakunta.

Tsaari Albergassa

Arkadia- talossa leipomo ja kahvila olivat jo vuonna 1915.  Tämä varmistuu sen vuoden merkkitapauksesta. Itse tsaari Nikolai II tuli hovi- ja virkaväen kera tarkastamaan linnoitustöitä maaliskuun puolivälissä. Tsaarin Suomen käynnin tarkoitus oli tarkastaa muitakin sotilaskohteita mm. Suomenlinnassa.

Kuva: Ylen Elävä arkisto, kuvapysäytys Oscar Lindelöfin filmistä 10.3.1915. Tsaari lähtee Nikolain kirkosta ( nyk. Tuomiokirkko).

Mansikkalat ja naapurien lapsilauma saivat siivota kulkutietä ennen tsaarin käyntiä. Sen lisäksi annettiin tiukat ohjeet, että talossa ei saa olla ketään muita kuin perheeseen kuuluvia. Talon ikkunoista oli nimittäin hyvät näkymät tielle eivätkä viranomaiset halunneet, että katsojien joukkoon  olisi livahtanut tsaarille vihamielisiä. Tsaari oli Suomessa hyvin vihattu sillä hän oli vuosi aiemmin pannut toimeen uudet sortotoimet, kun allekirjoitti suunnitelman Suomen venäläistämiseksi.

Arkadia- talossa asui monenlaista väkeä. Valkoisessa asussa Olga Mamma, Kalle Pappa vierellään, Aune koira sylissään, Sven kissan takana ja hänen vierellään Ahti. Kuvassa saattaa olla naapureitakin. 

- Niillä oli monta autoa ja hienoja siellä istui. Sellaiset suuret hatut niillä oli päässä ja höyheniä, kertoi Aune Leppävaaran kulttuurihistoriallisen piirin kokouksessa.

Tsaarin seurue ajoi Villa Arkadia ohitse Mäkkyläntietä ylös, mutta  tuli takaisin eri reittiä.

Leipomo kukoisti

Se oli hyvää aikaa leipomolle, sillä kilpailijoita ei ollut. Sen sijaan  alueella tehtiin tsaarin määräämiä linnoitustöitä, ja asutuskin lisääntyi.  Ensimmäinen maailmansota ( 1914-1918 ) jylisi jossain kaukana Euroopassa ja Afrikassa, mutta se oli linnoitustöiden taustalla. Suomi oli Venäjän etuvartio länteen.

Leipää vietiin ensin ”yhden pojan” ja sitten kahden hevosen vetämillä kärryillä ensin pariin lähikauppaan ja sitten pitkin Hagalundin ja Mäkkylän metsiä pieniin kioskeihin, joista myytiin elintarvikkeita linnoitustyöläisille.

Bertil ja Veikko. Bertil oli aluksi junanlähettäjänä mm. Leppävaaran asemalla, mutta kun hänelle tarjottiin työtä Helsingin asemalla hän valitsikin Papan leipomon. Veikko teki koko työuransa leipurina, lopuksi mestarina ja Mansikkala Oy:n toimitusjohtajana.

Pappa teetti taloon uuden, isomman uunin suuren kysynnän kannustamana. Oman väen avuksi otettiin työntekijöitä.

Leipomoon palkattiin lisätyövoimaa, kun oma väki ei enää riittänyt.

Arkadia- talon vieressä oli avoin alue, jossa pidettiin hevospirssiä, joka palveli linnoitustöiden ja muunkin rakentamisen kuljetustarpeita. Siellä olivat leivänajon lomassa myös Mansikkalan kaksi hevosta, ajurina usein itse Pappa. Hän oli perheperimän mukaan niin innokas hevosmies, että Mamma Olga joutui välillä pitämään rahamassin naruja tiukoilla ettei olisi ottanut ohraleipä.

Tämän kuvan originaalin taakse Aune on kirjoittanut:  Kaarle Mansikkala,  leipuri, Espoo ja "Ylioppilas" I luokan ravihevonen. Tuohon aikaan ylioppilaslakki oli musta, siitä nimi mustalakkiselle hevoselle. Kuva: Veikkko Mansikkalan jäämistöstä.

Toinen hevosista oli ”Ylioppilas”, ”I-luokan ravihevonen”, kuten Aune on Papasta ja Ylioppilaasta otetun kuvan taakse kirjoittanut. Se oli Etelä-Suomen nopeimpia juoksijoita aikanaan. Raveja ajettiin leivänajon ja muiden kuljetusten ohessa. Albergassa asunut venäläisruhtinas tilasi usein Papan ja tämän parhaan hevosen ajoon Helsingin käynneilleen.

Myöhemmin 1923 saatiin leipomon kuljetuskalustoksi yksi Espoon ensimmäisistä autoista. Sen rekisterinumero oli Espoo 5. Sitä ajoivat vähän kukin vuorollaan, mm. Aune, mikä taisi olla siihen aikaan naisten toimeksi perin harvinaista.

Juttu, Nätinpoika, Mansikkala

Aune Fasteri kertoi minulle, että hänellä oli usein kyydissään perheen rakas koira, pystykorva Juttu, joka istui kuljettajan viereisellä penkillä. Tiet olivat paikoin hyvinkin kuoppaisia. Kun leipomon Hoppa Ford keikkui kuopissa katsoi Juttu Fasteria närkästyneesti, hän muisteli.

Tämän kuva isäni Sven Mansikkalan albumissa ei ole saanut selityksiä, mutta luultavasti se on leipomon ensimmäinen auto, jossa istuvat ratin takana Ahti ja keskellä Aarne.

Isäni Sven Mansikkala muisteli myös pitkään palvellutta Hoppaa mielihyvällä. Se oli luotettavuuden perikuva. Kun oli vain kerä rautalankaa mukana niin aina selvittiin jos auto reistaili.

Kansalaissota keskeytti

Vuoden 1918 kansalaissodan aikana Mansikkalan leipomon ja kahvilan toiminta keskeytyi, koska punaisten johtama kunta perusti Arkadia- taloon kansankeittiön elintarvikejakelua varten. Leipomon vuokrasopimuskin loppui samaan aikaan.

Tämä kuva on kansalaissodan loppupäiviltä. Saksalaiset ovat valloittaneet Leppävaaran punaisilta, joukot yöpyvät Albergan kartanolla, kuormasto seisoi aseman ja Arkadia-talon välisellä kentällä. Muutama päivä myöhemmin valloitettiin Helsinki, ja sota päättyi. Tämä tapahtui vain kolme vuotta sen jälkeen kun Tsaari Nikolai II seurueineen ajoi tuosta talon ohitse mäkeä ylös. Tätä kuvaa on myyty postikorttina.

Perhe muutti takaisin tuttuun Frisbackan taloon, jonka Pappa oli nyt ostanut. Mutta uutta leipomoa siihen ei tullut. Talo paloi joskus 2000- luvun alussa, ja se tapaus pääsi jopa Helsingin Sanomiin otsikolla ”Mansikkalan leipomotalo paloi” (värikuva ylempänä) mitä serkkupoika hämmästeli. Hänen tuntemansa viimeisin leipomotalo ja entinen kotitalo oli purettu jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Jostain syystä Frisbackan talo jäi meille kolmannen polven lapsille aivan oudoksi asiaksi.

Arkadia- talon portailla Aune ja ylempänä Sven (oik.) ja muita talon lapsia.

Kansalaissota kesti kevään 1918, tammikuun lopulta toukokuun puoliväliin. Olojen rauhoituttua kansalaissodan jälkeen kunnan elintarvikekomiteaan kuulunut kauppias Landén tuli kertomaan Papalle, että nyt hän saisi alkaa taas leipoa. Leipomo jatkoi Arkadia- talossa vuoteen 1928, jolloin oma, uusi leipomotalo sitten valmistui.

Leppävaaran kulttuurihistoriallisen piirin kokouksessa 1982 Aune tarttui yhteen kipeään aiheeseen. Paikallislehdessä oli kerrottu, että Espoossa syötiin murrosaikana ”sellaista piikkilankaleipää”.

- Mä otin kauheasti itteeni. Jos mä tietäisin kuka tuo on, niin mä sanoisin, että tuollaista ei tarvitse kirjoittaa. Eihän niitä jauhoja saanut sihtailla, akanat oli joukossa, Aune puuskahtaa kokouksen äänitteellä. Äänitys purettiin tekstiksi, ja se on tässä blogissa otsikolla Aune Mansikkalan historiallinen haastattelu. 

Summary

When the Mansikkala bakery came to Alberga

Mansikkala bakery was started in Alberga ( later Leppävaara) 1912 in a fine house called Villa Arkadia. The history was wiping trough the place, first was tsar himself passing, three years later german troops who finally stopped the civil war.  The bakery had both good and less good times.

Mansikkala bakery in Leppävaara/Alberga in Espoo close to Helsinki was started by my grandfather Kaarle, Kalle, Mansikkala (30.6.1877-10.2.1933) and my grandmother, Olga fam. Johansson (4.11.1877-17.12.1960). The bakery was active in Leppävaara in three different places during 1912-1973. It had a good reputation due to its pleasant aroma, tasty bread called hiivaleipä (mixture of rye and wheat) and other products. Everybody loves fresh bakery products...

Both my grandparents came from poor homes from countryside. Kaarle was son of "Nikkari Hintriikki", carpenter in Lusi, Heinola, 150 km n.e. from Helsinki. It is not known where the family name Mansikkala comes from, but obviously from the big farm named Mansikkala at Lusi. Hintriikki was not from the house but perhaps worked for it.

My grandmother Olga was from Pernaja, close to Loviisa, 80 km east of Helsinki. It was poor and large family working for a big house with agriculture. She had to leave the home to work at age of 12. The first working place was in todays Porvoo, Emäsalo, in the farmhouse of Fadders.

They met in Helsinki when Kalle was about to be ready for his training as baker. When Olga was  speaking only Swedish and Kalle only Finnish it would be interesting to know how they came together. They lived first in Helsinki, then in Hämeenlinna and close to Lahti, where they started their first bakery. On the way they had got five children, Bertil, Aarne, Aune, Veikko, and Ahti. The youngest one, Sven (my father), was born in Alberga/Leppävaara.

The very first bakery was in Friisinmäki/Frisbacka (the calour picture), but soon they moved to the fine white house close to the railway station. It was called Arkadia house, because it was former house of Arkadia Theater which had been moved here.

The family rented a apartment for living, downstairs was the bakery and the café. It was good business because around was plenty of activities for building military fortifications. There was plenty of small shops serving the crowds of workmen.

It was the time of World War First 1914-1918. Finland was  not in war but it was the Russian frontier to the west. The tsar Nikolai II himself and his entourage was passing Arkadia house while coming to inspect the building of fortresses in march 1915.
- There was plenty of fine people in cars, remembers my aunt Aune.

There was strict orders who was allowed to see the tsar passing. He was at the time a very hated man in Finland because the repression, russofication of Finland, he started a year before.

From the bakery the bread was at first transported  to the shops by carts drawn by two lads, later with two horses with carts, and after 1923 with one of the first cars in Espoo. (picture). It had register number Espoo 5.

One of the horses was a great trotter, called "Ylioppilas" (Student) due its black "student hat" (picture with Kalle). After it was ready with the bread transports it was serving in horse taxi close to the bakery and always in between running trot races.

In 6.12.1917 Finland was announced independent state. During the spring 1918 there was a cruel civil war after the revolution in Russia. The food transports from Russia had been cut off which was one of the many reasons for unrest. Both reds and whites had created military guards. It was the reds in Helsinki who took over the rule which started the war.

But the whites were the winning part - at the end with the support of troops from Germany, which landed in Hanko, west of Helsinki. The german troops marched even throug Alberga/Leppävaara where they easily defeated the little group of untrained troops of the reds.

The german troops overnighted in Alberga estate, the horses were staying outside Arkadia house (picture with many horses). After few days they took over Helsinki and the civil war was over.

During the civil war the local municipal administration of the reds took over the bakery and started food distribution to the people there. When the unrest was over my grandparents started the bakery again. It continued until 1928 when the family got a new home and bakery house of their own close to. About life in that house in article Leppävaaran komein talo jota ei koskaan rakennettu, The finest house in Leppävaara which was never built.