Sven Mansikkalan erilainen ura ja perhe

Sven Mansikkala jatkosodan lopun aikaan, Tapani ja Kari

Mansikkalan perheen nuorimmainen, isäni Sven Mansikkala, oli eloon jääneistä lapsista ainoa, joka ei tehnyt elämäntyötään leipomossa. Hänestä tuli mainostaitelija, somistamoyrittäjä ja lopuksi Steiner- koulun opettaja. Tässä  jutussa kerron myös äitini Kaarina Mansikkalan vaiheista tanssitaitelijana ja Steiner- koulun opettajana. Pariskunnan vihkipäivä oli dramaattinen, silloin alkoi Talvisota ja häät jouduttiin perumaan, mutta ei vihkitoimitusta.

There is a short summart in english at the end of the story.

Kaarle ja Olga Mansikkalan nuorimmainen, isäni, Sven Erik Mansikkala
( 3.9.1914 - 8.9.1991) oli perheen lapsista ainoa, joka sai käydä oppikoulua. Hän suoritti keskikoulun Helsingin Realilyseossa eli Ressussa. Tämän ansiosta hänen työuransa muotoutui toisenlaiseksi kuin muilla sisaruksista. Hänestä tuli mainostaiteilija ja myöhemmin Steiner- koulun opettaja. Leipomon toimintaan hän osallistui satunnaisesti mm. autonkuljettajan sijaistajana ja mainosmateriaalin suunnittelijana sekä osakeyhtiön muodostamisen jälkeen yhtenä perijä-omistajista. 

Leipomon uudet tilat 1928, Sven mukana kuvassa.

Koulun jälkeen hän oli maalarin opissa leppävaaralaisessa maalausliikkeessä. Täällä hän oppi taitoja, joilla oli merkitystä myös hänen myöhemmälle uralleen. Hän oppi mm. miten maalit valmistetaan raaka-aineista valmiiksi maaleiksi. Luonnollisesti myös muita maalin käsittelyyn liittyviä ammattitaitoja.

Sitten hän pääsi Ateneumin koristetaiteen linjalle mistä valmistui graafikoksi.  Hän oli töissä mainospiirtäjänä mm. Mainos-Taucherilla 1933 alkaen, Etelä-Pohjanmaan matkailuyhdistyksessä ja Haldin&Co linja-autoliikkeen mainoshoitajana Vaasassa 1938-1939 sekä sodan jälkeen Kirjapaino Tilgmannilla ja Postin mainososastolla.

Oma yritys

Hän perusti oman somistamoyrityksen 1950. Se teki  mm. myymälöiden näyteikkunoiden somistuksia ja yritysten messuosastoja. Asiakkaista muistan mm. Instrumentariumin Aleksaterinkadulla ja Helsingin Messuhallin lähellä olleen optikkoliikkeen. Jälkimmäinen herätti yleistä huomiota, ja pääsi jopa Helsingin Sanomiin, kun isä laittoi näyteikkunaan somisteeksi pienen koivupuun. Siihen tuli liikkeen lämpimässä lehdet joskus ihan väärään aikaan vuodesta, mikä herätti huomiota.

Kajaanin messujen mainos ja, tarkkaan katsoen, Sven. Kuva: TM

Suuria asiakkaita olivat Narsin muovitehdas Kokkolasta ja Enso-Gutzeit, joiden messuosastoja isän liike teki. Tämä johti siihen, että hänet pyydettiin messuarkkitehdiksi vastaamaan maakuntamessujen kokonaissuunnittelusta. Näitä olivat mm. Rovaniemen messut, Pohjamaan Messut Seinäjoella ja Kajaanin Messut 1950- luvulla.

Perhepotretti sodan jälkeen

Vaasan vuosi 1938-1939 oli käänteentekevä, sillä täällä isäni tapasi tulevan vaimonsa ja äitini ”Kaija”, Toini Veera Kaarina Kuoppamäen (1.2.1914-10.4.1984).  Hän oli kotoisin Helsingin Haagasta, mutta oli nyt Vaasan konservatorion tanssiliikunnan opettajana. Hän oli ns. vapaan tanssin perustajan, Maggie Gripenbergin oppilas, ja tämän edustusryhmän, Presens- ryhmän jäsen. Hän oli myös Suomen naisvoimistelujoukkueen jäsen Berliinin olympialaisissa 1936. 

Berliinin olympialaisten osallistujakortti

Siellä hän joutui muiden osanottajien tapaan, vastentahtoisesti, puristamaan Adolf Hitlerin kättä. Vain USA:n mustaa edustajaa, Jesse Owenia, Hitler ei kätellyt.

Häät peruttiin pommitusten takia

Avioliiton alku oli dramaattinen. Isot häät oli määrä pitää 30.11.1939 Kulosaaressa missä äiti asui veljensä Teuvon luona. Kaikki häävalmistelut oli tehty. Mutta sinä aamuna alkoi Talvisota.

Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ilman sodanjulistusta klo 6.50 itärajalla. Helsinkiä pommitettiin aamupäivällä kaksi kertaa ja myös iltapäivällä. Kaikki julkinen liikenne keskeytettiin. Hääkutsut peruttiin, mutta vihkiminen päätettiin silti yrittää panna toimeen.

Sulhanen lähti kävellen kotoaan Leppävaarasta pommitetun Helsingin läpi Kulosaareen, jonne oli matkaa parikymmentä kilometriä.  Äiti on kertonut meille lapsille miten hän huolestuneena odotti sulhoaan, jonka matka kesti tunteja. Mutta lopulta hän sitten tuli mutkan takaa kaupungin suunnasta näkyviin ja morsion helpotus oli todella suuri.

Kaikilla läheisillä oli omat kiireensä järjestää asioita sodan takia. Siksi pari sai kävellä kahdestaan Kulosaaren kirkkoherran virastoon, missä kirkkoherra Werner Wirén heidät vihki. Vihkipari ei ollut saanut mukaansa yhtään todistajaa mikä heitä huolestutti. Eikä kirkkoherran virastossakaan näkynyt kirkkoherran lisäksi ketään muita. Tämä ei vihkimistä estänyt, kirkkoherra nyökkäsi kanslian ovea kohti ja sanoi:

” Todistajat kuuntelevat tuolla oven takana.”

 Kukaan ei ole liiton laillisuutta moittinut.

Sven Mansikkala ja perhe mökkipalstaa raivaamassa.  Edessä vas Tapani, Mervi ja Kari, kainalossa äiti Kaarina. Kuva: Kari Mansikkala (itselaukaisimella).

Perheeseen syntyi kolme lasta:

Kari Kaarle, 10.7.1940

Keijo Tapani, 19.10.1941

Mervi Marjut, 2.5.1948

Kaarina Mansikkalan liikuntakoulu

Äiti perusti oman liikuntakoulun, joka toimi Simonkadulla. Iltapäivällä oli tyttöjen ryhmiä ja illemmalla naisten. 

Kun perhe muutti Maunulaan 1952 hän alkoi pitää liikuntatunteja myös siellä, ensin kotona olohuoneessa ja myöhemmin asuintalon kellaritilassa, ja sittemmin vielä Haagassa ja Rudolf Steiner- koulun tiloissa. Apuopettajana toimi ajoittain Sinikka Gripenberg, os. Parviainen. Hän jatkoi koulun toimintaa, kun äitimme siitä luopui. 

Liikuntakoulun tunti kotona. Kuva: Foto Jatta

Vanhempamme ja erityisesti äiti osallistui Helsingin Steiner- koulun perustamiseen, jonka toiminta alkoi 1955. Nuorin meistä lapsista, Mervi, oli koulun ensimmäisen luokan oppilas. Hän kävi sitä ylioppilaaksi asti.

Äitimme puolestaan oli Steiner- koulun ensimmäinen esikoulun opettaja vuodet 1958-1979. Sitä ennen hän toimi myös koulun voimistelun opettajana sekä vuoden ensimmäisen luokan opettajana, josta tuli sen jälkeen isän luokka.

Steiner koulun opettajana Kuva: Foto Jatta

Äidin kannustamana isä päätti myös vaihtaa työuraa. Hän lopetti somistamonsa, ja kävi Länsi-Saksan Stuttagartissa Steiner- koulun opettajaseminaaria 1960-61. Sen jälkeen hän toimi Steiner- koulun luokanopettajana ja taideaineiden opettajana vuoteen 1979. Mökillä itsenäisyyspäivänä tapahtunut onnettomuus keskeytti hänen työuransa. Hän putosi ”mustan jään” peittämältä mökin katolta suoraan talon vieressä olevan kiven päälle. Kaularanka murtui, ja sitä hoidettiin vuoden ajan kaularangan venytyksessä Töölön sairaalassa ka sen jälkeen Käpylän kuntoutuslaitoksessa myös vuoden ajan.

Oikeanpuoleisesta halvaantumisesta hän kuntoutui niin paljon, että äidin kannustamana sai takaisin kykynsä maalata akvarelleja. Ne olivat nyt vasemmalla kädellä tehtynä jopa herkempiä kuin aiemmin oikealla kädellä maalatut. Maalaaminen eläkevuosien harrastuksena oli aina kuulunut isän haaveisiin. Näitä töitä on nyt sekä Merimökin että minun Solklippanin mökin seinällä. Ja olen myös jakanut niitä suvun lapsille mm. valmistujaislahjoina.

Ensimmäiset lapsuusmuistot

Isäni jäämistöstä, maalausharjoitelmien joukosta, löysin myöhemmin hänen muistiin kirjoittamat ensimmäiset lapsuusmuistot. Hän kuvaa lähiympäristöä, miten vanhempiem leipomo-kahvila toimitti ruokaa lähistollä linnoitustöitä tekeville 1918. Se oli punakapinan, vapaussodan, sisällisodan, kansalaissodan vuosi - kaudella on useita nimiä ideologian mukaan. Hän kertoo miten näki kotitalon ikkunasta Leppävaaran punakaartin harjoittelua läheisellä pellolla. Miten perhe lähti Harakkaan suolle piiloon yhteenottoa, kun saksalaiset lähestyivät Kilon suunalta. Yhteenotto oli lyhyt, punakaarti antautui ylivoiman edessä. Kotiin palattua perhe löysi eteisen ovesta kiväärin luodin aiheuttaman reiän. Isäni arvioi, että se oli saksalaisten harhaluodin aiheuttama. Oli onnellinen sattuma, ettei eteisen kaapissa säilytetty tulitikkuvarasto ollut syttynyt tuleen. Se olisi varmaankin aiheuttnut kotitalon ja siinä olleen leipomo-kahvilan tuhoutumisen. Isäni oli tuolloin nelivuotias.

Kristiyhteisö

Steiner- koulun entinen opettaja, Helmer Knutar, aloitti Rudolf Steinerin antroposofiaan perustuvan hengellisen yhteisön, Kristiyhteisön toiminnan 1967. Se rekisteröityi uskonnolliseksi yhteiskunnaksi 5.9.1969. Tähän kirjalliseen toimitukseen tarvittiin vähintään kaksi henkilöä. Helmer Knutar halusi toiseksi perustajajäseneksi isämme, Sven Mansikkalan. Muita perustajajäseniä Helmer ei halunnut.

Kristiyhteisön hartauksia pidettiin alkuvaiheessa mm.  kotimme olohuoneessa, joka tuolloin sijaitsi Pirkkolassa.

Vanhempani lepäävät nyt sukuhaudassa äidin puoleisen suvun yksityisellä hautausmaalla Emäsalon Meriniemellä. Haudalla kasvaa luonnon tuomia metsämansikoita. 

          
Summary
Sven Mansikkalas different career and family

Kaarle and Olga Mansikkalas youngest son, my father, Sven Erik (3.9.1914 - 8.9.1991) had the opportunity to go to secondary school as the only one of the children. Therefore his carrier is different from the others. He had a career as graphic designer with advertising. But at mature age he changed to teacher in Steiner School. His marriage with Kaarina f. Kuoppamäki started dramatic, the same day as Winter War with Sovjetunion.

After school he was at first working with a lokal painting firm to learn this profession. But later on he went to Ateneum for graphic art studies.

He became a graphic designer of advertisement, had his own business for a time. But he finished as a teacher in the Rudolf Steiner School in Helsinki after having closed the business and studied in Stuttgart, West Germany.

He met my mother Toini Veera Kaarina, " Kaija", o.f. Kuoppamäki  (1.2.1914 - 10.4.1984).  while they both were having a job for some years in Vaasa. She was modern balett danser and was having lectures in Vaasa Konservatorio. She had her own school for modern balett in Helsinki after they moved there. She also worked her last period as a teacher in the pre-school-class of the Rudolf Steiner School.

The beginning of their marriage was dramatic. Big wedding was planned to 31.3.1939. That was the day Sovjet attacked Finland, bombed Helsinki, and started The Winter War. The wedding was cancelled, but the couple was getting married in Kulosaari church office after the groom had walked from his home in Leppävaara 20 km away through the bombed Helsinki.

They got three children:

Kari Kaarle, 10.7.1940

Keijo Tapani, 19.10.1941

Mervi Marjut, 2.5.1948

Their last rest is in the family grave yard of my mothers side in Emäsalo, Meriniemi. There is growing wild strawberries at the grave. Strawberry = mansikka.